tiistai 19. helmikuuta 2013

Lanka-inventaario

Moi!

Passiivinen päivittäminen. Olen huono päivittelemään blogiani, koska vihaan kuvien ottoa, kuvien siirtämistä koneelle ja sitä, kun mahdollisesti pitää rajata kuvista taustaa tms. pois. Aiemmin pistin huonon ja vanhan kameran syyksi, etten jaksa päivitellä.
Joulukuussa veronpalautusrahoilla kävin ostamassa uuden kameran, mutta kuten sitä sanotaan: huonot kuvat eivät ole kameran syy vaan kuvaajan :D

Voisin yrittää tehdä itseni kanssa sopimuksen, että päivitän blogiani edes kerran kuussa. Itsekkin käsityöblogeja seuraavana tiedän, että ihmisiä kiinnostaa toisten käsityöt ja etenkin ohjeiden soveltaminen. Kuvat luovat inspiraatiota ja jokin neulemalli saa ihmiset etsimään käsiinsä lehden tai kirjan, jossa ohje on. Joku saattaa jopa innostua harjoittelemaan uuden neulekuvion tai kokonaan suunnitella ohjeiden pohjalta omanlaisensa mallin, vaikkei uskoisi sellaista osaavansa. Tekemällä oppii. Vaikkakin se itse tekeminen on se juttu :D Viis valmiista työstä ;)

Neulominen. Siitä on tullut suuri osa elämääni. Edes 3D-leffassa käydessäni en voinut olla kaivamatta neuletyötä laukustani. Päivittäin katselen netistä tv-ohjelmia ja sarjoja samalla neuloen. On hienoa huomata, miten kehittyy neulojana: Vuoden vaihteessa tein pitkän lyhythihaisen neulepaidan ja vaikka ohje oli lähestunkoon omasta päästäni, paita sopi minulle aivan täydellisesti.

Ensimmäinen villapaita oli ylä-asteen käsityötunnilla ja sitä en kertaakaan käyttänyt. Siitä seuraavan tein isoilla puikoilla ja ohuella langalla. Halusin nopeasti valmista. En käyttänyt sitäkään, koska neule oli aivan liian iso eikä tyyliini kuulu käyttää asustevöitä. Nyt sitten kolmas paitani onnistui erinomaisesti.

Suurin syy tähän kehitykseen on ehkä sekin, että olen oppinut purkamaan surutta. Eli jos työssä on virhe tai jotain, mikä voisi aiheuttaa työ/tuotteen käyttämättömyyden, niin puran kohdan ja teen uudelleen. Hyvänä esimerkkinä lovikkalapasten peukalot, jotka purin ja tein uudestaan yli viisi kertaa. Kumpaakin peukaloa. Oheen voisin liittää kuvan valmiiksi saaduista lovikkalapasista, joihin löysin selkeän ja hyvän ohjeen täältä.


Lovikkalapaset
Ohje: Yhteishyvän neuleohje sivusto 
Puikot: Sukkapuikot nro 8 
Lanka: Novita Huopanen, pinkki (koristeluun erimerkkisiä jämälankoja)
Menekki: Yksi kerä, vaikka jokaisessa ohjeessa lukee 1,5 kerää. Varmuuden vuoksi teen tuon käännettävän osuuden yksinkertaisesta langasta ja muun osan lapasesta tein kaksinkertaisesta, kuten ohjeessa luki.

-----

Lanka-inventaario. Jotenkin huomaamattani olen alkanut ostelemaan lankoja vain kun ovat tarjouksessa, on kivan värisiä tai kuvittelen tarvitsevani tiettyä väriä/lankaa. Päätin nyt tehdä pienen inventaarion, kun joka laatikossa on lankoja. Satuin "vahingossa" ostamaan ison korin, ja se innoitti tähän inventaarioon ;)

7Veljestä -lanka. Aiemminkin eräässä "poksissa" on ollut kaikki 7Veljestä lankani. Laatikkoa ei juurikaan tarvinnut siistiä. Lisäsin vain pari uutta punaista kerää laatikkoon. Eli kuvan laatikossa on pelkät 7Veljestä langat.

7 Veljestä. Värejä on monta, koska tein ystävälle Nyan cat -huivin :)

Musta 7Veljestä on lankakokoelmieni perusta. Sillä voisin tehdä vaikka kaikki käsityöni. Muutenkin 7Veljestä langat ovat luotettavia, moneen työhön soveltuvia ja niihin löytää eniten ohjeita. Tietenkin useita ohjeita voi soveltaa useisiin erilaisiin lankoihin, mutta oma soveltaminen rajoittuu "tämä on yhtä ohut/paksu lanka, joten tämä käy" -tyylisesti. En koskaan jaksa alkaa tekemään mitään kokeilutilkkuja (niinkuin ohjeissa suositellaan) vaan alan vain tekemään työtä. Puran sitten, jos koen, ettei ohjeen silmukkamäärä ja eri lankani sovi yhteen. Siinä oppii soveltamaan.

Inhoan lukea ohjeita ja usein teenkin niin, että luen perustiedot kuten lanka, puikkoko ja se oleellisin: aloitussilmukkamäärä. Jos tulee ongelmakohtia, vilkaisen taas ohjeeseen. Tämä paha tapa aiheuttaa sen, että koen ahaa-elämyksiä: "aaaa, noin se pitiki tehdä, no minä puran ja teen ohjeen mukaan". Helpommalla pääsisi, jos alunperinkin lukisi ohjetta. Jotenkin vain ohjeet ovat (etenkin lehdissä) yhtenä pitkänä pötkönä, jolloin koko ohje hyppii silmille numeroineen, kavennuksineen, lisäyksineen... Alkaa vain päätä särkeä. Joskus olenkin tehnyt niin, että kirjoitan ohjeen "omalla kielelläni" paperille, työvaihe kerrallaan. Kuten ompelussa. "Työvaihe 1, Työvaihe 2, Työvaihe 3...."

Muut täydet tai melkein täydet kerät. Tämä uusi Lidlistä juuri "vahingossa" otettu (4,99e) kori oli ihanan iso suurimmalle osalle langoistani. Ja yllätys, että korin ostoon vaikutti rakastamani limenvihreä-musta väri ;) Ikävä kyllä kori on aivan liian suuri vitriiniin, jossa langat normaalisti sijaitsevat. Kori on myös liian suuri yhtään mihinkään kaappiin, mutta silti tämä on liian täydellinen kaikille normaaleille ja lähes normaaleille langoille. Täytynee keksiä joku paikka tälle...
Tähän koriin meni muut Novitan langat (kuten Nalle Aloe Verat ja Isoveli -langat), Lidlin langat (erittäin edullisia ja silti hyviä lankoja), sekä Lankamaailmasta (Janne -langat) tai muista kaupoista ostetut lankakerät.



Erikoislangat. Rose Mohair, Kitten Mohair, Novitan Flip Flop ja kaikki ne muut vyöteettömät kerät, joista ei ole mitään hajuakaan, mitä lankoja ovatkaan. Moni on ostettu kirpputorilta, koska kirppareilla näkee sen verran harvoin lankakeriä, että "tarjoukseen" on tartuttava ;)

Nämä langat jäivät vanhaan laatikkoonsa, vaikka niille voisi keksiä jonkin pienemmän ja tukevamman laatikon. Nämä punavalkoiset pahvilaatikot alkavat kyllästyttää sekä kuluakkin sen verran, että jo nyt tekisi mieleni heittää ne pahvinkeräykseen.
Tämän laatikon langat ovat odottamassa sopivaa hetkeä astua puikkoihin. Mohair -lankoja muistin omistavani enemmänkin, mutta ehkä parempi näin. Mohairista tulee kutittavia vaatteita ja vähän epäkäytännöllisiäkin. Siis tämä on oma mielipiteeni. Jotain juhlavia kesähuiveja voisi niistä neuloa, mutta jääkööt langat odottamaan innostustani. Mohair -langat ovat edelleen kai muotia ja juuri kuukausi pari sitten kuulin, että Mohair -lankaiset pipot ovat kova juttu juuri nyt. Niin, ehkä koristeellisessa mielessä, ei lämmikkeenä.

Erikoislangat, feat. Misse.

Jämälangat. Lopuksi eräässä laatikossa on jämälangat, joista en viitsinyt ottaa edes kuvaa. Minä kun säilytän liian usein kaikki lyhyet langanpätkätkin. Nimittäin pätkistä saa täytettä virkattuihin kissan leluhiiriin. Tai pidemmistä pätkistä saa virkattua itse koko leluhiiren.

Kuten ylläolevasta kuvasta huomaattekin, kissani on aina oltava touhussa mukana, mitä vain ikinä teenkään :)

-----

Lopuksi. Tämän hetken käsityöni on pääkallopatalaput. Niitä tulee kaksi kappaletta. Vihreä väri sopii keittiöön, koska haalin kaikkea limenvihreää sisustukseen ;)
Olen jo ensimmäisestä tehnyt molemmat puolet, mutta yhdistän ja viimeistelen kummankin patalapun yhtäaikaa. Nämä ovat aikas nopeita virkatavia ja jopa minä saan yhden puolen valmiiksi päivässä/illassa :) (Virkkuukoukku on kokoa 5.)

Ohje on kirjasta Stitch 'n Bitch Koukussa - Virkkaajan Käsikirja. Odottelin ko. kirjaa kirjastoon monta kuukautta, koska kirja oli jatkuvati lainassa. Minä kun en malta maksaa varauksesta (enhän malta ostaa kaupassa edes muovipussia ;DDD).